Historiaa

50-luvulla kalastus, metsästys ja muu luontoon liittyvä toimeliaisuus kuului oleellisena osana ihmisten jokapäiväiseen elämään. Näin varsinkin maaseudulla.

Kaupunkioloissa taas harrastaminen vaati enemmän yhteisöllisyyttä, koska paikkoja ei kaikille sukulaisuus- tai tuttavapiirin kautta välttämättä löytynyt.

Tarve yhteisölliseen kala- ja eräharrastukseen oli kova myös oululaisilla Postin ja Lennättimen työntekijöillä.

Vuosikymmenen loppupuolella pantiin toimeksi. Silloin perustettiin Posti- ja Lennätinväen Kala- ja Erämiehet. Elettiin helmikuun 27 päivää vuonna 1959.

Outamaa, Jyrkämä ja Karhu olivat ensimmäiset perustamisasiakirjan allekirjoittajat

Tarkoituksena oli ”vaalia ja syventää harrastusta järkiperäiseen kalastukseen ja metsästykseen ja kalavesien ja riistanhoitoon sekä järjestää jäsenilleen tilaisuuksia virkistyskalastukseen ja metsästykseen”.

Jäseneksi saattoi päästä ”vain posti-ja lennätinlaitoksen palveluksessa oleva tai laitoksesta eläkettä nauttiva hyvämaineinen henkilö”.

Yhdistys rekisteröitiin vuonna 1962.

Nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa Postitelen Erä r.y.:ksi 3.3.1980. Mukaan pääsivät myös postipankkilaiset.

Mahdollisuutta metsästykseen ja kalastukseen on vuosien varrella kehitelty moneen malliin.

Metsähallitukselta vuokrattu pienriista-alue Vuornoksessa on yksi pitkistä traditioista. Siellä jäsenemme ovat nauttineet harrastuksestaan jo viitisenkymmentä vuotta. Nykyään alue on pinta-alaltaan 1171 hehtaaria ja siis kaikkien jäsenten metsästyskäytössä. Myös kalastusta on helppo harrastaa –  alueella ja läheisyydessä on kosolti lampia ja järviä.

Toinen pitkään jatkunut traditio on hirvenmetsästys samalla alueella. Sitä on harrastettu 70-luvun alkupuolelta asti ja jatkuu edelleen.

Riistanhoito keskittyi alussa jänisten ja teerien ruokintaan. Nykyvuosina kivennäisjakelu (nuolukivet) hirville ja jäniksille sekä riistapeltojen teko kuuluvat jokavuotiseen rutiiniin. Syksyllä 2016 aloitettiin kokeiluluonteinen kauriinruokinta.

Hangaslammen vanha savottakämppä (joka on muuten määritelty kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi kohteeksi) on ollut puoli vuosisataa vuokralla Metsähallitukselta ja siten jäsenien vapaassa käytössä pienriista-alueen keskellä. Rannassa on oma, talkoilla rakennettu pyöröhirsisauna.

Virstanpylväänä voidaan pitää kerhon omakseen hankkimaa ns. Korpisen kiinteistöä Pudasjärven Korpisen kylässä.

Oman kesäpaikan tarve oli aikoinaan niin huutava, että johtokunnan jäsenet asettautuivat henkilökohtaisesti velkojen takaajiksi. Korpisessa Postitelen Erä vesialueen yhtenä omistajana tarjoaa jäsenilleen todella edullisesti myös kalastusmahdollisuudet. Yöpymistiloja tontilla on kolmessa sähköistetyssä rakennuksessa.

Myös merikalastusta tuettiin pitkään. Iissä oli siirrettävä tukikohta ja merikelpoinen vene jäsenten käytössä. Traditionaalisin kalastustapahtuma oli jokakeväinen pilkkikisa, joka käytiin kajaanilaisia vastaan vuoroin Jaurakkajärvellä, vuoroin Kivesjärvellä. Sinne koottiin lähtijät lukumäärästä tai alkuperästä välittämättä. Valitettavasti kajaanilaisten pilkki-into laimeni ja yhteiskisoista oli luovuttava. Nykyään kisat käydään meren jäällä Oulussa. Osallistujamäärät ovat nousussa.

Kovimman kalastusinnon aikoina Postitelen Erä järjesti valtakunnallisia Posti- ja Lennätinlaitoksen pilkkimestaruuskisoja meren jäällä Nallikarissa ja rantaongintakisoja Oulujoella. Maratonpilkkiin osallistuttiin omalla joukkueella vuosikausia.

Kautta aikojen Postitelen Erän toimintatapa on ollut tarjota jäsenilleen edullisia mahdollisuuksia yöpymiseen, kalastukseen ja metsästykseen. Tavoitteeseen on päästy jatkuvalla talkootyöllä (lumityöt, metsänhoito,muutot ,ym). Porukan ikääntyessä tätä panostusta on ollut pakko vähentää. Onneksi tasaisen pieni jäsenmaksu ja tiukka menokuri ovat mahdollistaneet entisen palvelutason jatkumisen.

Tulopuolen vaatimattomuutta lisää ”emoyhtiöidemme” piittaamattomuus henkilöstön hyvinvoinnin eteen tehtävästä työstä. Minkäänlaista vuotuista avustusta emme niiltä saa. Mainittakoon, että ”ennen vanhaan” Posti-ja Telelaitoksella oli oma yksikkönsä vastaavanlaisen toiminnan tukemiseen.

Tässä vaiheessa on annettava erityiskiitos PAU Oulun Automiehet ry:lle. Heidän päättäjänsä ovat ymmärtäneet harrastustoiminnan myönteisen vaikutuksen jäsenistöön. Pienellä mutta sitäkin tärkeämmällä vuotuisavustuksella he ovat tukeneet Postitelen Erää jo pitkään ja siten saaneet paljon hyvää aikaan. Myös PAU:n Oulun Alueen osasto ry. on nyt liittynyt tukijoittemme joukkoon. Sitä tervehdimme ilolla ja kiitollisuudella.

Innostakoot varsinkin PAU:n esimerkit muitakin a-yhdistyksiä oman Eräkerhon tukemiseen! Tämä on tärkeää, koska – kuten tunnettua –  yritysten rahat on aikapäiviä sitten loppuneet tai pantu piirongin alalaatikkoon.

Myös Posti-Telen Oulun Alueen Eläkeläiset ry:ltä olemme silloin tällöin saaneet pieniä toiminta-avustuksia.

Summa summarum, Postitelen Erä r.y. kaikesta huolimatta porskuttaa tänäkin päivänä pää pystyssä liki sadan jäsenen voimalla jos nyt ei niin huimaavaa vauhtia, niin saappaat ravassa kuitenkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *